Makkonen karauttaa kakkoskotinsa pihaan tuliterällä ladattavalla hybridillään. Henkisen työn äärimmilleen uuvuttama Makkonen nousee autostaan ja venyttelee. Kyllä saariston rauha on todellista rauhaa, hän ajattelee ja lehmämäinen hymy kohoaa hänen huulilleen.

Samassa Makkonen havahtuu moottorin jyrinään ja loikkaa sivuun ikäkulun traktorin tieltä. Eriksson, rantamaiden puuhakas monitoimikoira, pysäyttää koneensa ja hypähtää ulos kuin nuori snautseri.

– Kauhea katku tuosta rakkineesta lähtee, Makkonen tuhisee tuohtuneena ja putsaa patiineitaan.

Eriksson kuivaa hikeä kasvoiltaan ja murahtaa:

– Vein tässä talollesi motillisen kuivaa koivua. Jos olisin kuskannut ne aasilla, saisit klapit vasta ensi viikolla.

Makkonen ilahtuu ymmärtäessään pääsevänsä halonhakkuuseen. Edessä on pitkä etätyöviikonloppu, aikaa on paljon ja Hangossakin voisi poiketa.

Kumppanukset vetäytyvät Makkosen liiterin edustalle räimimään pölkkyjä palasiksi. Vaivaispäästäinen Doris tarkastelee toimintaa mielenkiinnolla kaivon kannelta.

– Eikös nyt Makkosta harmita, kun ei pääse Thaimaahan riemulomalle, Eriksson sanoo ja vilkaisee kaveriaan korviensa takaa.

Makkonen lyö koivuhalon halki:

– Minä kun en enää tee pitkiä lentoja. Turha polttaa kerosiinia, kun ei ole pakko. 

– Koskas lopetat sen turhanpäiväisen somettamisen? Eriksson kysyy salaovelasti. – Niiden nettien pyörittämiseen taitaa mennä iso osa maailman energiasta.

Makkonen vaikenee ja ottaa uuden halon. Kaveri taitaa olla taas yleiskriittisellä tuulella. Mitähän tuohon sanoisi?

– Ajattelin kyllä matkailla Hangossa. Se on melko lähellä ja sinne pääsee junalla. Lähdetkö mukaan vai jäätkö tänne päristelemään traktorilla?

– Huvila-asukkien tarvitsemat motit olen jo ajellut liiterien oville asti. Mennään vaan Hankoon, minulla on siellä Holger-setä, jolta voi ostaa silakkaa. Mutta miten mennään, kun lähimmälle juna-asemalle on matkaa viisikymmentä kilometriä.

– Mennään minun hybridillä!

– Minulla on parempi ajatus, Eriksson haukahtaa. – Mennään minun verkkoveneellä!

Intoa puhkuen kumppanukset kirmaavat rantaan häntä kiemuralla. Rannassa odottaa Erikssonin satavuotias verkkovene.

– Nerokasta, Makkonen vinkaisee. – Tässä ei ole edes moottoria. Tämä on ympäristöystävällistä matkailua. Purjeet ylös vaan ja menoksi.

Eriksson nostaa purjeet ja irrottaa kiinnitysköydet. Samaan aikaa tuuli tyyntyy. Tunnin kuluttua he ovat jo viidenkymmenen metrin päässä laiturista. Erikssonin kuonolle on levinnyt mystinen hymy.

– Ehkä me emme ihan ensi kuussa vielä ole Hangossa, sanoo Makkonen.

– Kuule. Purjehtiminen on sellaista, että sitä ollaan perillä heti kun köydet on irti laiturista, Eriksson toteaa ja avaa termospullonsa. Molempia alkaa naurattaa, ja pian he nauravat niin voimakkaasti, että Doris tipahtaa mastosta mereen ja hänet joudutaan elvyttämään.

Teksti: Juha Ruusuvuori
Sarjakuva: Juha Ruusuvuori & Salla Vasenius